12/31/2012

Vuoden 2013 projekti: Talosta kodiksi

Kaunista uutta vuotta 2013! Täällä elo jatkuu uuteen vuoteen alla olevan projektin parissa. Hykerryttää, ihmetyttää ja ihastuttaa - vaikka varmasti niitä kauhun hetkiäkin on vielä luvassa. Talo on onneksi miehelle ennestään tuttu. Itse vasta tutustun varovasti, vaikka pitkäaikainen kumppani tästä on tulossa. Lämmitellään toinen toisiamme.



Reissublogista kotiblogiin

Blogia kirjoittelee 30-vuotias nainen, joka rakastaa matkustamista. Koska elämäntilanne näyttää kuitenkin viettävän tulevana vuonna kaukomaiden sijaan kotiprojektien suuntaan, tuntui reissublogin pitäminen turhauttavalta, vaikka itse koenkin, että matkat lähelle ovat ihan yhtä tärkeitä kuin matkat kauemmas.

Matkablogini alkuvuosi 2012 oli vilkasta, kun kiersimme miehen kanssa autolla reissaten, autossa nukkuen ja kiertolaiselosta nauttien 20 maata Euroopassa rakastuen erityisesti Balkanin alueeseen. Oma sydän jäi pysyvästi Sarajevoon. Loppuvuosi kului kuitenkin kaiken muun rakkaan parissa pääasiassa Suomen alueella: retkeillen, seikkaillen, muumimammaillen, lukien, neuloen ja maailmaa, luontoa ja sen loputonta tarjontaa ihmetellen.

Olkoon tämä blogi nyt alku kiireettömälle, elämänmakuiselle ja yhä lähiretkikeskeisemmälle vuodelle. Uusia tuulia vuoteen tuovat isot muutokset omassa elämässä - mutta niistä lisätietoa vasta sitten, kun on sen aika.

Mukana reissuissa mies, koira, säännöllisesti pieni poika sekä joukko ihania kanssaeläjiä.