1/12/2013

Aurinko!

Viimein aurinkoinen päivä! Aurinko paistaa ikkunasta näkyvien peltojen yllä, kuistin ulko-ovi on kuurankukissa, koira nukkuu sohvalla kyljessä kiinni ja mukissa on tummaa kahvia luomusoijajuomalla. Elämää.

Tänään jatketaan myös hiljakseen talolla puuhastelua tekemällä polttopuita näiden pakkaspäivien varalle. Jo nyt remontin aikaan syntyneestä rakennusjätteestä tuli kuutio polttopuuta. Ihania nämä vanhat talot, joissa kaikkea ei ole pilattu muoveilla, liimoilla ja muulla jätteellä, jonka hävittäminen käy työstä. Suurin osa tarpeettomasta tavarasta menee nyt uusiokäyttöön tai takkaan. Talteen on laitettu vanhat listat, lampunkuvut, hienoimmat lankut teksteineen sekä satunnaisia palasia vanhoja tapettikerroksia, joista teen paljastuneille hirsiseinille tauluja. Tänään myös verkotetaan viiriäishäkki kuistille tipuja odottelemaan. Ja minä siivoan kuistin.

Pari päivää sitten keräsin myös talosta kaikki työkalut samaan huoneeseen ja lajittelin ne. Löytöinä muun muassa noin 150 poranterää, yli 50 ruuvimeisseliä ja satoja muita työkaluja. En sano mitään. Turussa olevat työkalulaatikot puuttuvat vielä kokoelmasta. Hankalimmat tapaukset lajittelin laatikoihinsa työnimillä "ohuet ja pitkulaiset asiat" sekä "valkoiset, ehkä sähköihin liittyvät asiat". Päästä humanisti asialle. Nyt ei kuitenkaan tarvitse enää todeta, että talossa ON kuusi vasaraa, mutta yhtäkään ei löydy silloin, kun sitä tarvitaan.





1/08/2013

Retkellä

Viime vuonna taidettiin rikkoa miehen kanssa (ainakin minun) henkilökohtainen ennätys ulkoöissä per vuosi. Vuoden aikana tuli nukuttua laavuilla, teltoissa, autossa tai muutoin ei-sisätiloissa yli 60 yötä. Retkiä tehtiin lähelle ja kauemmas. Euroopassa nukuttiin pääosin vanhan minibussin takatilassa makuupussissa, luontoretkillä laavuissa avotulen loimussa. Myös monet muutot aiheuttivat sen, ettei sänkyä kasattu laisin ennen tätä talvea. Vuosi nukuttiin ulkotilojen lisäksi sohvalla, lattialla, makuualustalla, patjoilla tai ties missä - minne sitä nyt sattui nukahtamaan. Siksi ei sängytön remonttiaikakaan tunnu missään. Toinen patja sentään raahattiin tänään talolle.

Lähiretkissä on jotain kamalan eheyttävää. Siinä tunteessa, kun voi arkiviikon jälkeen pakata repun, hakea eväät (ja rommipullon) ja karata johonkin aivan lähelle nuotion ääreen istumaan. Olla ihan yksin ja keskenään metsän siimeksessä kaupungin kupeessa. Tai saada laavulle satunnaista seuraa perheistä, retkeilijöistä, tutuista tai tuntemattomista kanssaeläjistä, joiden kanssa jutella lähialueen reiteistä, sienipaikoista tai ihan vaan olla hiljaa liekkejä tuijotellen. Syödä tuoretta lähiruokaa, joka on valmistettu nuotiolla. Ja kerätä vielä syömiset kotiin mukaan kuivattavaksi ja pakastettavaksi talven varalle.

Meillä suomalaisilla on kyllä aivan voittamaton lainsäädäntö retkeilyn suhteen. Tuskin missään muualla maailmassa on niin vapaata ja huoletonta metsässä liikkuminen, siellä yöpyminen ja sen antimista nauttiminen. Sitä ei oikein meinaa muistaakaan ennen kuin juttelee ulkomaalaisten kanssa ja muistaa, miten onnekas sitä on. Kaikki metsät, purot, lehdot, niityt ja tunturit melkein kotiovella. Sen kun menee vain ulos niistä nauttimaan. 







1/07/2013

Viiriäisiä!

Mies lupasi tänään, että saan ottaa taloon viiriäisiä! Kanoja mietittiin hetken aikaa ensin, mutta sekä kanoja että viiriäisiä hoitaneena, koen viiriäiset kuitenkin helpompina ja viihdyttävämpinä otuksina. Omavaraisuus ei juurikaan näistä tipuista kasva, koska rehut pitää joka tapauksessa hakea kaupasta, mutta jotain iloa kuitenkin, kun saa omalta pihalta munat kerätä. Ja seurata aktiivisten lintujen eloa.

Tiput tulevat alkuun talon verannalle vanhaan terraarioon pakkasten ajaksi lämpölampun kanssa. Sittemmin rakennetaan ulkotarha ja pääsy luhtiaitan alakertaan, jossa riittää hyvin tilaa viiriäishäkille. Kesään asti en siis näiden kanssa malta odotella, kun pieni parvi kerran kotiin mahtuu jo kevättalven aikana.

Ohessa muutama kuva entisestä työpaikasta, jossa vietin muutama vuosi sitten leppoisan kesän maalaismaisemissa keskellä kaupunkia. Omaksi ja muiden iloksi otin paikalle myös pienen lauman lampaita, joille rakennettiin aitaus museoalueen takamaille. Sittemmin työnkuva laajenikin niin rajusti, etten ehtinyt itse kuin käymään tuolla paikalla alaisia ohjeistamassa. Mutta ensimmäinen kesä meni lampaiden kanssa savupirtin toimia tehden ja varmasti elämäni rentouttavin työkesä oli kyseessä.

Omaan kotiin tuskin lampaita tullaan hankkimaan, vaikka mukavia ja helppoja otuksia nekin ovat. Koira, viiriäiset ja merivesiallas saavat riittää tässä vaiheessa.