9/14/2013

Geo-iltapäivä Lavamäen kylätalolla

Appivanhempien kanssa pyörähdettiin tänään muutamalla geokätköllä ja mukavassa eventissä Lavamäen kylätalolla Ruskon Vahdolla. Eventtiin saapuikin ihanan paljon porukkaa, paikka oli mainio ja sää aurinkoinen. Paikallinen kyläyhdistys myös keitti tapahtumapaikalla kahvia ja paistoi makkaraa, joten leppoisa kesäpäivä oli kyseessä syöden ja rupatellen.

Geokoiriakin oli paikalla monta rapsuteltavaksi saakka. Omat jätettiin suosiolla kotiin. Niin kotipainotteinen kuukausi on ollut, että ihan kiva välillä käydä jossain myös ilman tuota omaa laumaa. Ja poikien on hyvä opetella olemaan joskus myös keskenään kotosalla. Mitään oikeita tuhoja ei oltu tälläkään kertaa tehty, mutta muutama halko oli pitänyt kantaa matoille järsittäväksi.


Kotimatkalla pyörähdettiin vielä muutamalla purkilla ja saatiin myös kaksi FTF:ää (= oltiin ensimmäisiä löytäjiä uuden kätkön julkaisemisen jälkeen). Jälkimmäinen olikin meidän nimimerkin 130. FTF. Jee. Sienisaalis jäi pelkkiin kehnäsieniin, mutta mukava oli silti taas metsässä hetki tallustella.


Kotona keräsin raa'at tomaatit sisälle kypsymään, sillä lämpömittari oli tallentanut jo +4 asteet joltain yöltä muistiinsa ja päätin ehtiä pelastamaan lopun sadon ennen ensimmäisiä yöpakkasia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti