8/26/2016

Syksy on elämän parasta aikaa

Syksy on ehdottomasti mun lempivuodenaikani. Kesässä ja talvessakin on puolensa (kevään voisi jättää kokonaan väliin), mutta syksyssä on jotain niin totaalisen hienoa, ettei sitä voita mikään! Pimeät ja raikkaat yöt, mutta usein lämpimät ja aurinkoiset päivät. Vahvat värit, ruska ja myrskyt. Jalassa villasukat ja takassa tuli. Ja luonto aivan tulvillaan herkkuja.

Tämä vuosi on jotenkin ollut vielä tavallista parempi. Pihan ikivanhat vadelmapensaat tuottivat satoa niin, että koko heinäkuun sai käydä parin päivän välein hakemassa litran tai kaksi vadelmia muutamasta oksasta. Luumupuut notkuvat satoa ja naapureissa tuetaan omppupuita, kun oksat laahaavat jo maassa asti. Mustikkaa tuli ennätysmäärä pakastimeen ja puolukka-aika näyttää vähintään yhtä hyvältä. Kantarellia, herkkutattia, torvisientä, orakasta ja suppilovahveroita on kannettu kotiin jo yli 90 litraa. Määrät ovat olleet niin suuria, että osaa tateista ei ole ehtinyt edes kuivaamaan, vaikka kuivurissa ja uunissa on sieniä käytännössä koko ajan kuivamassa.

Hullu, ihana vuosi ja syksy on vasta alussa. Ennätysvuonna, juuri kun olin muuttanut Turun suunnalle vuonna 2012, kerättiin suppilovahveroita 150 litraa miehen kanssa. Katsotaan mihin lukuihin tänä vuonna vielä päästään, jos tahti jatkuu ennallaan. Kyllä muumimammamielisen sielu lepää, kun saa katsella purkkipinojen kasvamista!



3 kommenttia:

  1. voi mitä saaliita olette saanut! Vaikka kyllä niitä sieniä tosiaan tuntuu tänä syksynä olevan varsin mukavasti myös tällä suunnalla. Onneksi sieniaikaa on vielä paljon jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieniä on tosiaan ollut hurjan paljon! Vaikka paljon ollaan kerättykin, niin silti harmittaa, kun metsääkin jää niin paljon. Onneksi ainakin täällä Turun seudulla osa sienistä on vasta tulossa. Suppilovahveroita ainakin saa kerätä vielä seuraavat viikot :)

      Poista
    2. Sieniä on tosiaan ollut hurjan paljon! Vaikka paljon ollaan kerättykin, niin silti harmittaa, kun metsääkin jää niin paljon. Onneksi ainakin täällä Turun seudulla osa sienistä on vasta tulossa. Suppilovahveroita ainakin saa kerätä vielä seuraavat viikot :)

      Poista