8/25/2016

Vanha blogi, uudet kujeet!

Blogia on ollut ikävä. Vanhan blogin päivittäminen kävi kuitenkin jotenkin työlääksi, joten on ehkä uusien tuulien aika. Vanhat blogitekstit on toistaiseksi piilotettu, mutta saatan nostaa niitä myöhemmin uudelleen esille - ainakin luetuimpien käsityöohjeiden osalta.

Elämä sinänsä on melko samanlaista ja toisaalta hyvin erilaista kuin ennen. Sama 200 vuotta vanha talovanhus on perheen kotina ja perheenjäsenten lukumääräkin on sama (eläinlaumassa on jotain muutoksia). Edelleen seikkaillaan paljon metsissä, keräillään, säilötään, tutkitaan ja kömmitään välillä telttaan nukkumaan. Geokätköillään vähän siinä ohessa ja tullaan kotiin korit täynnä sieniä ja hiukset täynnä hirvikärpäsiä.

Suurimpana muutoksena on kuitenkin tapahtunut oma alanvaihdos museoalan puolelta opetuspuolelle eli olen äitiysloman ja sen jälkeisen ajan myötä opiskellut (erityis)luokanopettajaksi (valmistuminen on edessä ensi keväänä). Paluu työelämästä ja mammalomalta koulunpenkille on ollut melkosta puuhaa! Ei niinkään ne itse opinnot (itsehän opiskelisin varmaan ikuisesti, jos siinä olisi mitään järkeä), vaan ne kaikki aikataulut ja läsnäolot sekä ylipäätään itsensä identifioiminen taas opiskelijaksi. Mutta kyllä tämä tästä. Eikä montaa kuukautta olisi enää jäljelläkään.

Mutta nyt uusia blogituulia päin! Luvassa on alkuun varmasti aika tiheää päivitystahtia, sillä kuvia on kertynyt viime aikoina paljon. Luonto tarjoaa parastaan ja tulvii sieniä ja marjoja. Samaan aikaan syntyy satoa myös omalla pihalla ja haasteena onkin saada nyt kaikki säilöttyä, hillottua, kuivattua ja pakastettua ennen metsästyskauden alkamista. Kuivurit pöhisevät yötä päivää ja talossa tuoksuu hillo ja mehu - kyllä luonto on ihmeellinen paikka!
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti